Parasta on raukea ja kiireetön olo. Voi kääntää vain kylkeä, nukahtaa uudelleen tai antaa ympäröivän maailman lipua vähitellen tietoisuuteen. Nimenomaan lipua, houkutella hitaasti syvästä ihanasta unesta valveille. Voi alkaa venytellä kuin kissa ja antaa taas unen tulla. Siis missä kissat? Pihalla aamusaalistuksessa tietenkin. Vain hetki sitten tunsin pörröisen turkin ja kuulin surinaa korvani juuressa. Tai se oli varmaan jo pari tuntia sitten, ennenkuin siippa päästi ne luontoa kurittamaan.
Oion jäseniäni peiton alta pois ja tunnen ikkunasta virtaavan ilman sivelevän iholla leppoisasti. Mikään ei pakota nousemaan ylös sängystä. Kun aurinkokaan ei tunnu paistavan, ei ole kiirettä aamukahvin keittoon ja kupposeen aamuauringon säteilyn siivilöidessä metsän puiden läpi etuverannalle. Tänä kesänä noita hetkiä ei ole ollut kuin parina aamuna. Joinakin kesinä joka aamu voi juoda aamukahvin verannalla ja nauttia lämmöstä ja päivään heräämisestä yöpaita päällä. No, tämä kesä on erilainen, sadetta, viileyttä, tuulta on riittänyt. Mutta ne pienet hetketkin Suomen kesää saa ihmisen sisimmän laulamaan.
Roska-auto kuuluu käyvän tiellä. Onko nyt siis torstai? En olisi arvannut! Mitä väliä sillä viikonpäivällä onkaan? Nyt on loma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti