lauantai 17. helmikuuta 2018

Virkattu hittipipo

Virkkaamalla tehty hittipipo valmistui suorastaan hetkessä. Virkkuukoukun kokona kokeilin ensin nro 6, mutta parempaa jälkeä mielestäni tuli nro 5 koukulla. 7 veljestä peruslanka, joka sopii kaikkeen. Hittipipon ohje löytyi Lämmin ilo-blogista.

 Hiukan kireäksi tuli reuna, joten tarkkuutta silmukoissa pitää olla.



Tupsun teossa olikin sitten haastetta kerrakseen. Helppo ohje löytyi Kakarat-blogista . Tupsukehikko olisi kova sana, mutta sen toimitusmaksu oli niin kallis, että luovuin suosiolla postin kautta tilaamisesta. Muuten kyllä yleensä tilaan kaikki netistä, mutta kun muuta ei olisi tarvinnut niin postitus olisi tullut kalliimmaksi kuin itse tupsukehikko.

Sijaiskotielämää

Mikähän lie hulluus iski syksyllä mieleen, kun otimme pari sijaiskotikissaa asumaan meille. Marraskuun alkupäivinä hain kaksi onnetonta hyljättyä kissanpentua eläinhoitola Hepokatista. Sähinää ja suhinaa sitten riitti ja kynsiä löytyi. Kissanpennut olivat pelokkaita, ihmisiin luottamattomia pyöreäsilmäisiä villikissoja. Pahvilaatikoista tehty rakennelma oli alkuun pienten pentujen valtakuntana ruokineen ja hiekkalaatikoineen. Meidän oma kissa Mörökkölli tutki alla olevassa kuvassa uusia tulokkaita, jotka kätkeytyivät kuljetuslaatikon perälle tiiviisti.
 Kissanpennut ovat sitten ihmeellisiä otuksia siinä, että niiden siisteys yllättää kerta toisensa jälkeen. Kertaakaan ei pissa tai kakka osunut ohitse hiekkalaatikon. Vaikka toinen pennuista oli niin pieni, että jalat tuskin kantoivat, ei laatikolle kapuamisessa ollut mitään ongelmaa.
 Mihin meidät on oikein tuotu??? Uteliaisuus alkaa herätä. Ei nämä laidat kauan seikkailijoita pidättäneet. Alkuun valtakunta rajattiinkin olohuoneeseen, josta muualle taloon estettiin pääsy. Pariin kertaan jouduttiin sohvan alta onkimaan paksut nahkahanskat kädessä. Kynsiä ja hampaita riitti kyllä runsain mitoin.

 Tässä jo pari kiivennut tuolia pitkin kaapin päälle ja siellä ihmetellään maailman menoa.

 Ruoka on paras houkutin. Kasvavat pennut söivät ja söivät ja söivät ahnaasti. Keittiöön opittiin siirtymään syömään kohtuullisen pian muiden kissojen joukossa.

Kissa putkessa. Tästä pörriäisestä tuli Urho eli Urkki.
 Urkki palleroinen oli niin pieni ja ihana, että sydän suli tämän edessä...
Tämä vauhtimimmi nimettiin Nopsajalaksi, sillä se oli niin nopea juoksemaan ja aina vauhdikas ja todella teräväpäinen kissa. Nopsajalka oli ihanainen vilkas kissatyttö, jonka mielipuuhaa oli sängyn petaaminen äidin kanssa aamuisin. Vaikka se luovutukseen saakka oli niin pidättyväinen ja ei suostunut heti vapaaehtoisesti tulemaan lähelle, oli se aamulla usein sängyssä nukkumassa. Kun sängyn petaamisen aika tuli, se juoksi kiireen vilkkaa äidin kanssa petaamaan. Se syöksyi peiton alle ja odotti, että päiväpeitto heitetään päälle. Sitten se heittääntyi selälleen ja alkoi potkimaan peittojen läpi. Ihan meidän oma leikki.
 Ellei Urkki olisi näin tiiviisti rakastunut iskään ja omistautunut tämän kainaloon, olisi tämäkin pallero saanut jo uuden kodin. Mutta alla olevasta luottamuksenosoituksesta palkintona se sai jäädä meidän omaksi kissaksi.
 Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan pennuista tuli isompia ja isompia, luottavaisempia ja iloisempia. On ollut aivan ihmeellinen matka näiden kullanmurujen rinnalla. Ei ole tullut aika pitkäksi koko talvena ja aina on ollut ihana muru odottamassa töistä tullessa.
Jo luovutusikäiset pentuset
Takkatuli kiinnosti molempia pentuja.
Joulun aikana meillä oli sitten vilkasta ja osittain ruuhkaistakin, kun kahden oman kissan, tyttären kissan ja kahden sijaiskissan lauma viihdytti meitä.
Kiipeilypyissa riitti kissoja
Sijaispennut ja tyttären kissa Sylvi, josta koko homma lähtikin liikkeelle.

 Ihana Nopsajalka!!!! Sait uuden kodin Tampereelta pienen tytön kissana. Mulla on sinua niin ikävä, kun näitä kuvia katselen!!!

Joulupuu on rakennettu...



Äidin talvipuutarhassa oli välillä salaisia vieraita..
Kullanmuru Urkki lumileopardi jäit meille iloksi ja vaivaksi...


Miesten helasukat

Aika ja sukkapuikot heiluu, eikä näiden asioiden kertominen tunnu niin tärkeältä lainkaan. Sukat kuitenkin kulkee vain lävitse ja itselle ei tunnu jäävän mitään käteen. Siksi pitää edes muistella mitä on tullut tehtyä.



Ohje:
Luo 16 silmukkaa / puikko, yhteensä 64 silmukkaa
Neulo 2 o 2 n 10 kerrosta
2 kerrosta oikein, kavenna 1 silmukka, puikolle jää yhteensä 63 silmukkaa
Aloita helakuvioneule, mallikerta on 9silmukkaa:
1.-2.krs.: Neulo 2 silmukkaa pohjavärillä ja 7 silmukkaa keltaisella, toista kerros loppuun

3-4..krs.: Neulo 2 silmukkaa punaisella, 2 silmukkaa keltaisella,  3 silmukkaa punaisella, 2s keltaseilla. Toista kerroksen loppuun.

5.-6.krs.: toista 1.-2. krs ohje
7.-8.krs.:neulo 4 s pohjavärillä, *3 s. keltaisella, 6 s pohjavärillä* toista**. 4. puikolla viimeiseksi 4 s. pohjavärillä

9.-10.krs. neulo 3 s. pohjavärillä, *1 s. keltaisella 3 s. pohjavärillä, 1 s keltaisella, 4 s pohjavärillä* toista**.

11.krs toista 7.krs
12. krs.: neulo 5 s pohjavärillä, *1s keltaisella, 7 s pohjavärillä*, toista**
13.-14-krs.:neulo3 s pohjavärillä,  *5 s keltaisella, 4 s pohjavärillä*   toista**
15-16 krs.: toista 7 krs
17.krs. toista 12. krs

neulo 2 krs pohjavärillä ja lisää yksi silmukka
Neulo 2o, 2n kantapäähän saakka
Aloita kantapää 1 ja 2 puikolla neuloen. Jos haluat tehdä tuetun kantapään, neulo oikealla puolella 1oikein, yksi neulomatta vuorotellen ja nurjalla puolella nurin kaikki silmukat. (kuvassa tuettu kantapää, jossa oikealla puolella vuorottelee kerroksittain oikein ja langannosto)  Kantapään korkeus on noin 10-12 kerrosta, jonka jälkeen aloita kavennukset kesimmäisien 10 silmukan reunoissa eli neulo 16+4 silmukkaa ja neulo 2 silmukkaa yhteen. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo 8 silmukkaa nurin. Neulo 2 silmukkaa yhteen. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo 8 silmukkaa pohjaneuleella ja 2 silmukkaa yhteen. Toista tätä kunnes reunasilmukat on käytetty ja keskelle jää 10 silmukkaa.

Nosta kantapään reunasta silmukat puikoille ja neulo aina oikein. Kantapään reunoissa kevenna joka kerroksella 2 oikein molemmissa kantapään reunoissa kunnes silmukoita on 14 silmukkaa puikolla yhteensä 56 silmukkaa. Jatka aina oikein neulomista, kunnes kärkikavennuksen aika. Kärkikavennuksen paikka riippuu sukan koosta.