sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Pyykinpesujauhe DIY

Jouluksi innostuu kaikenlaisesta erikoisesta, tai ainakin minä innostun. Kokeilin mm. tehdä pyykinpesujauhetta. Pienen määrän ensin testaten käytössä ja sitten tein pienet pussit suvun naisväellä joulupakettiin. 
Pyykinpesujauheen ohje kaikessa yksikertaisuudessaan:
1 osa Marselillen saippuaa raastettuna
1 osa ruokasoodaa
sekoita ja käytä pesupallossa pyykinpesukoneessa.

 
 Marselillen saippuaa "Savon de Marseille" läytyy ihan markettien pesuainehyllyistä ja on suhteellisen edullistakin. Alkuperäinen Marseillen saippua on tehty aidosta oliivi- tai kookosöljystä. Kaupassa myytävänä oli vain Le Chat-saippuaa, jonka pohjana oleva glyseriini (glyseroli) on kasvi- tai eläinperäinen tai synteettinen. Aidon ja kopion välistä eroa selvitetään täällä.
Saippuaraaste ja sooda sekoitettuna



Jauhe siis kannttaa laittaa suoraan pyykin sekaan, sillä pesuainelokerosta se ei tahdo lähteä pois.
 

Kiva joulupussi itsetehtyä pyykinpesujauhetta.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Jalkakylpysuola & Sokerikuorinta

Prototyyppi vaati vielä vähän hiomista ja lopulta yksinkertaisin osoittautui ehkä parhaaksi. Ihanaiset purkit löytyi Tokmannilta, vaikka vähän kirpaisee maksaa lasipurkeista. Mutta kun ei vaan purkit riitä mistään niin taivuttava on.

Vihreä jalkakylpysuola, jossa keltaisen ja sinisen värin sekoitus. Tässä versiossa hieman kahvinporoja lisäväriä antamassa.

Punainen sokerikuorinta


Keltainen sokerikuorinta
Jalkakylpysuolassa merisuolaa ja kookosöljyä.
Sokerikuorinnassa sokeria ja kookosöljyä.
Sopiva suhde ja koostumus löytyy kokeilemalla. Kookosöljyä kannattaa lisätä vain vähän kerrallaan, sillä helposti lipsahtaa liikaa. Elintarvikeväri geelinä oli tosi riittoisaa ja sitäkin pitää pursotella varovasti, ettei tule liian tummaa.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Jalkakylpysuola

Itsetehtyjen lahjojen sarja jatkuu. Se on nyt tämän joulun taikaa. Perheen naisille, joita on enemmistö joukosta, sopii jokaiselle itsevalmistettu jalkakylpysuola. Näistä löytyi monesta blogista ohjeita ja valitsin tietenkin helpoimman. Ainesosia läytyi omasta takaa, joten pikaisesti sain tehtyä monta purkkia.
Ensimmäisessä kokeilussa aloitin kookosrasvaan sekoittamisella, mutta käytännössä siitä tuli aivan liian rasvainen ja suorastaan vaarallisen liukkaaksi muutuivat jalat pesuhuoneessa. Valmistusvaiheessa parhaimmaksi osoittautui seuraavat vaiheet.
Kaada kulhoon merisuolaa haluamasi määrä.
Sekoita joukkoon kahvinporoja antamaan sopivaa ulkonäköä ja piristämään seosta
Lisää joukkoon kuivattuja koivunlehtiä murskattuna (aina kannattaa varautua jo kesällä...)

lisää ruokalusikallinen kerrallaan Kookosöljyä siten, että seos jää kuitenkin sopivan rakeiseksi. Kookosöljyllä on tarkoitus vain saada pehmeyttä rakenteeseen ja jaloille mukavan tuntuiseksi jalkakylvyn jälkeen.
Sopiva seos, vai mitä? Suolaa, kahviporoja ja koivunlehtiä. Lisäksi lorautin koivuntuoksuöljyä varmuuden vuoksi. Joissain ohjeissa oli elintarvikeväriä, mutta tähän en sitä laittanut, kun sattui olemaan vain punaista ja se ei oiken sopinut ekologisen ajatuksen kanssa.
Seos purkitetaan puhtaisiin lasipurkkeihin ja laitoin vielä koivunlehden koristamaan purkkia avatessa.
Stailaukseen ja etikettien tekoon tarvittavia välineitä


Pyykkietikka

Joulun alla tulee puuhattua tonttuilua. Kun aikuisilla ihmisillä on jo kaikenlaista krääsää valmiina, pitäisi keksiä joululahjaksi jotain omaperäistä, itsetehtyä, saajaa ilostuttavaa. Ei ole mukava, jos saaja joutuu happanin naamoin heittämään saamansa tarpeettoman lahjan vähin äänin menemään. Siksi on mukava etsiä käyttöön tarkoitettu ja tarpeellista.
Pyykkietikka tuli vastaan Seinäjoen käsityömessuilla ja tutkiskelin sitä tarkemmin. Maailman yksikertaisin ja halvin mahdollinen lahja, joka on tarpeellinen jokaiselle. Olen testannut nyt useammassa eri pyykkikoneellisessa laittamalla huuhteluainelokeroon ½ dl pyykkietikkaa. Enpä taida enää huuteluainetta käyttäkään.

Pyykkietikan edut: 
- korvaa huuhteluaineen
- poistaa vaikeat hajut (savu, hiki, rasva, home)
-poistaa pyykistä pesuainejäämät
- ei jätä jälkiä pyykkiin
- etikan tuoksu poistuu kokonaan pyykin kuivuessa ja jäljelle jää vain raikas tuoksu
- soveltuu käytettäväksi kaikkiin materiaaleihin ja kaikissa lämpötiloissa
-vähentää vaatteiden sähköisyyttä
- kirjopyykin värit kirkastuu
- ehkäisee valkopyykin kellastumista
- raikastaa rummun poistamalla tunkkaisen hajun
- antiseptinen eli desinfioi pyykin myös matalassa lämpötilassa
- ekologinen eikä sisällä allergisoivia ainesosia
Tuoksuöljyjä on eri vaihtoehtoja.
Pyykkietikan ohje:
4 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
20 tippaa tuoksuöljyä

Thats it!
Taas olisi tarvittu lasipulloja, sillä lasi tuntuu sopivan kaikkeen itsetehtyyn. Töistä kuitenkin pelastan aina ½ litran Nacl huuhdepulloja roskikseen menosta, joten tällaiseen tarkoitukseen aivan hyvä ja kevyt käsitellä. Itsetehdyt etiketit ovat aina hienoja. Käsin kirjoitettuna niissä on aivan oikeanlainen itsetehdyn tuntu.

Kotisinappi

Tämän sinapin ohjeen olen saanut vuosia sitten ystävältäni ja vuodesta toiseen se on ilostuttanut meitä. Sinapin tekeminen on hiukan aikaa viepää, mutta toisaalta ihan helppoa.

Sinapin ainesosat

Haudutuskattila

Sinapin ohje:

100 g sinappijauhetta
100 g sokeria
1 rkl perunajauhoa
2 dl kermaa
½ tl suolaa 

Sekoita aineet hyvin ja hauduta vesihauteessa n. 1½ tuntia välillä sekoittaen. Lisää
1dl vettä
½ dl etikkaa
½ dl ruokaöljyä
Sekoita hyvin ja anna hautua vielä vesihauteessa n. ½ tuntia.
Purkita kuumennettuihin lasitökkeihin ja säilytä kylmässä.
NAM!