tiistai 17. lokakuuta 2017

Paholaisenhillo

Satoa sitten riittää ja riittää, joten pakkohan sitä on säilöä tavalla jos toisella. Tytär pyysi tekemään paholaisenhilloa, joten sitäpä sitten tein. "Googletin" useita eri ohjeita ja löysinkin joitain mielenkiintoisia sovelluksia reseptistä. Oman hilloni pohjanä on ohje, jonka löysin "Peggyn pieni punainen keittiö"- sivustolta eli TÄÄLTÄ.
 Tein hilloa kaksi kertaa. Ensimmäisestä hillosta tuli mielestäni liian löysää, vaikka maku olikin loistava. Toinen hillo oli kuitenkin vieläkin parempaa. En ole koskaan aikaisemmin maistanut paholaisenhilloa, joten vertailukohtaa ei ole.


Paholaisenhillo 

2 litraa tomaatteja ( pieniä kirsikkatomaatteja ja isoja ruukkutomaatteja sekaisin)
4 minipaprikaa
2 keltasipulia ja 2 punasipulia
3 pientä punaista chiliä (3 cm)
2 pientä keltaista chiliä (chili cirtron 3 cm)
7 valkosipulinkynttä
4 tl oreganoa
2 tl suolaa
2 tl mustapippuria
0.75 dl viinietikkaa
1 kg hillosokeria

Laitoin tomaatit blenderiin ja seoseutin sillä ohueksi soseeksi. Paprikat, sipulit, valkosipulit ja chilit pilkoin sipulisilppurilla mahdollisimman pieneksi. Kaikki nämä ja mausteet sekoitetaan kattilassa ja annetaan kiehua jonkin aikaa. Soseeseen lisätään hillosokeri ja annetaan kiehua n. 10 min. Tämän jälkeen annetaan hetken jäähtyä ennen purkittamista. Lasipurkit kannattaa käyttää uunissa 100 astetta / 1 h. Kannet kiehautetaan muutaman minuutin runsaassa vesimäärässä kattilassa. Jäähdytetään ja säilytetään kylmässä. Aika näyttää miten hillo säilyy.
Chili cirton
Arviointia:
Paholaisenhillosta tuli aivan taivaallisen hyvää ja sopivan kirpakkaa. Tämä hillo on riittävän tiivistä rakenteeltaan, mausteetkin kohdallaan. Nam!
Minipurkki paholaisenhilloa!
Sopivan kiinteää ja kirpakkaa paholaisenhilloa. Suosittelen!

maanantai 2. lokakuuta 2017

Mansikka-Anelmaiset

Ihania anelmaisia villasukkia olen tehnyt niin paljon erilaisilla variaatioilla, että halusin kokeilla jotain muutakin välillä. Netistä sattui silmään mansikanmakuiset iloiset villasukat, joiden kuvion kopisasin suurentamalla kuvaa. (lähde puuttuu, koska en enää muista mistä sen kopsasin)
Mansikkaiset

Mansikkaiset kukilla somistettuna


Omena-mangochutney

Jääkaappiin tuli ostettua suomalaisittain iso mango, jonka halusin käyttää. 
Mangoa palottuna
Päätin siis jatkaa chutneykokeiluja eri yhdistelmällä. Hillosokeria laitoin vähemmän kuin aikaisempaan kokeiluun. Tästä tuli siis vähän sakeampaa.
Itsekasvatetut chilit ja niiden siemenet talteen laitettavaksi
OHJE:
1 mango pieniksi kuutioiksi palottuna
7 pientä puutarhaomenaa
2 pientä punasipulia
2 pientä keltasipulia
3 minikokoista chiliä (2 chili Citron ja 1 punainen)
1 rkl raastettua inkivääriä
1 kanelitanko
1/2 dl vettä
Mustapippurirouhetta
1 rkl tummaa muscovadosokeria
2 rkl omenaviinietikkaa
3 dl hillosokeria

Mango palotaan pieniksi paloiksi. Omenat kuoritaan ja palotaan pieneksi. Sipulit ja chilit silputaan pieniksi. Tuoreesta inkivääristä raastetaan n. 1 rkl. Kaikki em. laitataan kattilaan, johon lisätään ½ dl vettä, kanelitanko, ripaus mustapippurirouhetta, muscovadosokeri ja omenaviinietikka. Kun keitos alkaa höyrytä, lisätään hillosokeri. Annetaan kiehua välillä sekoittaen 10-15 minuuttia.

Valmis chutney purkitetaan puhtaisiin, uunissä käytettyihin lasipurkkeihin. Myös kannet kannattaa kiehauttaa.