tiistai 24. maaliskuuta 2015

Amppelit ontelokuteesta

Talvilomalla räntätuiskussa tein pienen kävelylenkin ja osuin ensimmäisen kerran liikkeeseen nimeltä KAAPO. Liike pursusi kuteita, lankoja ja tarvikkeita. Mieleen palasi vuosien takaiset harrastukset, Virkannut olen sängynpeittoja ja pitsikappoja sekä muuta pientä ohuesta langasta eli  lähinnä kalastajalangasta. Kun näin ontelokuteesta tehtyjä laukkuja ja amppeleita jouduin hetken käveltyäni tekemään paluuperän ja ostamaan ison virkkuukoukut nro 7 ja kerän kuudetta. Siinäpä sitten ensimmäisenä iltana virkkasin kaksi amppelia.

Virkkaaminen noin isosta langasta käy ihan työstä. Hartiavoimin saa virkata. Taito oli jäljellä mutta harjoittelua vielä vaatii. Uskoisin, että ei jää viimeiseksi vierailusi liikkeessä. Ideoita risteilee päässä sen verran.




1 kommentti:

  1. Onpa kivat amppelit ontelokuidusta. Väriä voi sitten aina vaihtaa oman sisustuksen mukaan.

    VastaaPoista