sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Pyykinpesujauhe DIY

Jouluksi innostuu kaikenlaisesta erikoisesta, tai ainakin minä innostun. Kokeilin mm. tehdä pyykinpesujauhetta. Pienen määrän ensin testaten käytössä ja sitten tein pienet pussit suvun naisväellä joulupakettiin. 
Pyykinpesujauheen ohje kaikessa yksikertaisuudessaan:
1 osa Marselillen saippuaa raastettuna
1 osa ruokasoodaa
sekoita ja käytä pesupallossa pyykinpesukoneessa.

 
 Marselillen saippuaa "Savon de Marseille" läytyy ihan markettien pesuainehyllyistä ja on suhteellisen edullistakin. Alkuperäinen Marseillen saippua on tehty aidosta oliivi- tai kookosöljystä. Kaupassa myytävänä oli vain Le Chat-saippuaa, jonka pohjana oleva glyseriini (glyseroli) on kasvi- tai eläinperäinen tai synteettinen. Aidon ja kopion välistä eroa selvitetään täällä.
Saippuaraaste ja sooda sekoitettuna



Jauhe siis kannttaa laittaa suoraan pyykin sekaan, sillä pesuainelokerosta se ei tahdo lähteä pois.
 

Kiva joulupussi itsetehtyä pyykinpesujauhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti